Vinkkejä kehittämään yritysten tuottavuutta

Yrittäjä

Yritysten on tarkoitus menestyä, laajeta ja tuottaa voittoa, mutta liian usein tämä jää pelkäksi haaveeksi. Kyse voi olla siitä, etteivät asiakkaat löydä yritystä, tai että he äänestävät jaloillaan liian pitkien toimitusaikojen tai huonon asiakaspalvelun takia. Taloudelliset ongelmat voivat estää uusien työkalujen, työntekijöiden tai toimitilojen hankkimisen, tai muut kasvun ja menestyksen kannalta tärkeät investoinnit. Tuottavuutta saattavat hidastaa ja hankaloittaa myös esimerkiksi vanhanaikaiset tuotantolinjat.

Kotisokeus on yleinen ongelma. Se vaivaa monia yrittäjiä tai muita yrityksen asioiden hoitamisesta vastuussa olevia henkilöitä. Kotisokeus tarkoittaa sitä, ettei näe jokapäiväisten ja liian lähellä itseä olevien asioiden todellista tilaa. Jos yrityksen tuottavuus tökkii, eikä yrityksen sisällä löydetä asiaan ratkaisua, voi olla hyvä idea hankkia ulkopuolista apua. Muita tapoja parantaa yrityksen tuottavuutta – oli kyseessä sitten tuotantolaitos, joogastudio tai vaikka kuljetusalan yritys – ovat henkilöstön hyvinvointiin panostaminen, keskeytyksien minimointi sekä esimerkiksi työpaikan sisäisen kommunikaation kehittäminen. 

Ulkopuolinen apu usein tarpeen

Jos yrityksen vastuuhenkilöt eivät enää tiedä, miten parantaa yrityksen tuottavuutta, voi olla paikallaan ottaa yhteyttä sopivaan yritysvalmentajaan, palvelumuotoilijaan tai muuhun asiantuntijatahoon. Jos kyseessä on tuotantolaitos, minkä toimintaa pitäisi tehostaa, pystyy asiassa auttamaan esimerkiksi Enmac (Enmac.fi ). Enmac on mekaniikkasuunnitteluun, laitosten modernisointiin ja tuotekehittelyyn keskittynyt asiantuntijayritys, joka on pystynyt laskemaan tuotteiden valmistuskustannuksia tietyissä tapauksissa jopa 80 %. 

Jos ongelmana on se, etteivät asiakkaat tunne yritystä, on digitaaliseen markkinointiin erikoistunut mainostoimisto oikea paikka ottaa yhteyttä. Kaikkien yritysten tulee tänä päivänä löytyä netistä. Hakukoneoptimoidut ja mobiiliystävälliset kotisivut eivät vielä yksin riitä, vaan lisäksi on suunniteltava sitä, miten yritys haluaa mainostaa netissä. Erilaiset some- ja sähköpostikampanjat ovat usein paljon tehokkaampia kuin lehti-ilmoittelu. Yrityksen kotisivujen ja sosiaalisen median sivujen päivittämisen voi ulkoistaa, jos aika tai osaaminen ei riitä.

Myös asiakaspalvelun voi ulkoistaa. Pienissä firmoissa on vaikea löytää aikaa monikanavaiseen asiakaspalveluun, mikä kuitenkin on erittäin tärkeää asiakastyytyväisyyden kannalta. Asiakkaat eivät enää vain soita tai tule käymään, vaan he haluavat saada yritykseen yhteyden myös sähköpostitse – toisinaan myös Facebookin tai esimerkiksi WhatsAppin kautta.

Jos uusien investointien tekeminen ja uusien työntekijöiden palkkaaminen vaatii lainarahaa, löytyy sitä tänä päivänä helpommin kuin koskaan. Perinteisten lainalaitosten lisäksi kannattaa tutustua netissä palveluitaan mainostaviin rahoituslaitoksiin sekä joukko- ja vertaislainapalveluihin

Työpaikkakulttuurin kehittäminen

Työpaikka

Työntekijät ovat yrityksen tärkeimpiä voimavaroja. Tyytyväiset ja sitoutuneet työntekijät tuottavat hyvää tulosta. On huomattu, että yksi euro sijoitettuna työhyvinvointiin lisää yrityksen voittoa kuudella eurolla. Työhyvinvointia voidaan parantaa virkistysseteleillä ja pikkujouluilla, mutta myös työpaikan siistimisellä, turvallisiin työoloihin panostamisella sekä joustavilla työaikajärjestelyillä. Perheen ja työn yhteensovittamista auttavat osa-aikatyö- ja etätyömahdollisuudet sekä mahdollisuus pidempiin viikonloppuihin alkuviikon 12-tuntisten päivien avulla. 

Oikeudenmukainen palkkaus, hyvät kehittymis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä toimiva palkkiojärjestelmä saavat työntekijät sitoutumaan ja kehittelemään oma-aloitteisesti tapoja parantaa työnsä tuottavuutta. Sekin on todettu, että alaistensa kanssa hyvin toimeen tuleva johtaja parantaa työmotivaatiota, ja että useat pikkutauot lisäävät tuottavuutta. 

Työpaikkakulttuuria kannattaa kehittää jatkuvasti, tarvittaessa ulkopuolisen konsultin tai kouluttajan avulla. Tutkimusten mukaan suurimmat ongelmat erilaisissa yrityksissä liittyvät kommunikaatio-ongelmiin. Jos työntekijä ei tiedä, miksi häneltä vaaditaan jotain tiettyä asiaa, voi esiintyä motivaatio-ongelmia. Jos hän taas ymmärtää asian tarpeellisuuden, hän pitää työtä mielekkäämpänä ja on valmis panostamaan siihen.  

Havainnollistaminen auttaa viestin perille menoa. Jos vaikka projektin eri osapuolilla on erilainen näkemys asiasta, ei konflikteilta voida välttyä. Erilaisia tapoja havainnollistaa asiat kaikille osapuolille ovat piirtäminen, kirjoittaminen ja muun muassa pienoismallien rakentaminen. Havainnollistaminen onnistuu nykyään helposti 3D-tulostimien ja erilaisten tietokoneohjelmien avulla. Tarvittaessa voidaan ottaa avuksi tilanteiden dramatisointi eli näytteleminen. 

Työntekijöiden ja sitä kautta koko yrityksen tuottavuutta voidaan parantaa vähentämällä keskeytykset. Ylimääräiset keskustelut ja turhat palaverit häiritsevät keskittymistä. Työntekijöitä kannattaa kannustaa viestimään keskenään sähköpostien ja pikaviestimien avulla, sillä niihin voi vastata sopivan hetken tullen. Silloin kun on välttämätöntä pitää kokous, tulisi se valmistella huolella, ja pyrkiä viemään se läpi mahdollisimman nopeasti. Turhat kokoukset ovat myrkkyä tuottavuudelle. Kokouksessa voidaan päättää esimerkiksi projektin lopettamisesta, jos tuloksia ei tunnu syntyvän. Resurssien tuhlaaminen on osattava jossain vaiheessa lopettaa. 

Mitä turboahdin tarkoittaa?

Turboahdin tarkoittaa samaa kuin pakokaasuahdin. Se on siis polttomoottorin tehoa lisäävä ahdin, mikä saa käyttövoimansa moottorista purkautuvista pakokaasuista. Turboahtimesta löytyvät sekä kompressori että turbiini, mikä tuottaa käyttövoimaa kompressorille. Kompressori puolestaan ahtaa ilmaa moottoriin. Turboahdin nostaa polttomoottorin tehoa ja parantaa dieselmoottorin hyötysuhdetta. Moottorin teho kasvaa, koska sylinteri saa lisää ilmaa: näin ollen voidaan polttaa puhtaasti suurempaa polttoainemäärää. 

Turboja löytyy tänä päivänä lähes kaikista dieselmoottoreista, mutta niitä tavataan nykyään myös pienistä ottomoottoreista. Autojen lisäksi turboahtimia voidaan käyttää laivojen kaksitahtidieseleissä sekä moottoripyörien dieselmoottoreissa. Henkilöautojen moottoreissa ahtimia voi olla yksi, kaksi tai jopa kolme.

Turboahtimesta voidaan kiittää sveitsiläistä insinööriä nimeltä Alfred Büchi, joka sai patentin tälle keksinnölleen vuonna 1905. Turboahdinta kutsuttiin Suomessa vielä 1960-luvulla Büchin järjestelmäksi, mutta nykyään käytetään joko termiä turboahdin tai pakokaasuahdin, mikä kertoo tarkemmin systeemin toiminnasta – hyödyntäähän se nimenomaan pakokaasun virtausenergiaa.

Lisätietoa turboahtimen rakenteesta ja toiminnasta 

Turboahdin

Pakokaasuahtimen ominaisuuksia ovat virtausominaisuudet, hyötysuhde, paineentuottokyky sekä viive. Virtausominaisuudet, hyötysuhde ja paineentuottokyky riippuvat niistä ratkaisuista, joita on käytetty turbo- eli pakokaasuahtimen muotoilussa ja suunnittelussa. Viiveellä tarkoitetaan sitä aikaa, mikä ahtimelta kuluu siihen, että se nostaa ahtopaineen moottorin pyöri mukaiselle tasolle. Jos viive on lyhyt, saavutetaan nopea kiihtyvyys – mutta se aiheuttaa vastusta isoilla kierroksilla. Jos ahtimessa on suuri A/R-suhde, kiihtyvyys on hitaampaa, mutta huippukierroksilla pumppaustaho on parempi.   

Turboahtimessa on turbiinin ja kompressorin ohella myös siipipyöriä. Ne kaikki on kiinnitetty samaan akseliin, ja ne sijaitsevat omissa koteloissaan. Koteloita nimitetään turbiini- ja kompressorikoteloiksi tai vaihtoehtoisesti -pesiksi. Akseli laakeroidaan ahtimen runkoon useimmiten joko liuku- tai kuulalaakereilla, joita pitää voidella jatkuvasti. Voitelu on tärkeää, koska pyörimisnopeus on niin suuri. Voitelukanavia pitkin tuleva voiteluöljy pitää kitkan pienenä laakereissa, samalla kun se jäähdyttää laakereita. Mikäli auton turbossa on lisäksi vesijäähdytys, on rakennettava kanavat myös jäähdytysnesteelle. 

Turboahtimessa voi olla lisälaitteita. Moottorin tehoa on mahdollista nostaa entisestään jäähdyttämällä ahdettavaa ilmaa, sillä kylmä ilma on tiheämpää. Kylmällä ahtoilmalla polttoaineen syöttöä voidaan lisätä, mikä kohtaa suurempaan tehoon. Moottorikaan ei nakuta, kun ahtoilma on kylmää. Yksi tapa jäähdyttää ahtoilmaa on käyttää lämmönvaihdinta eli välijäähdytintä. Se siirtää ahtoilmasta ylimääräisen lämmön joko ulkoilmaan tai vesikiertoon. Toinen tapa ahtoilman jäähdyttämiseen on ruiskuttaa vettä tai muuta lämpöä sitovaa nestettä ahtoilman sekaan. Jälkimmäinen vaihtoehto on kuitenkin melko epäkäytännöllinen, ja siksi harvinaisempi. 

Hukkaportin avulla ahtopainetta voidaan säädellä. Näin moottori tarjoaa joustavampaa tehoa ja kestää pidempään. Hukkaportilla tarkoitetaan venttiiliä, mikä päästää osan pakokaasuista turbiinin ohi, eli suoraan pakoputkeen – näin ahtimen pyörimisnopeus ja ahtopaine pysyvät sopivalla tasolla. Hukkaportin sijasta voidaan käyttää myös säädettävillä siivillä varustettua ahdinta. 

Turboauto? Muista nämä seikat

Turboahdetun moottorin käyttäminen eroaa hieman ahtamattoman auton käyttämisestä. Vaikka tarpeetonta tyhjäkäyntiä pitää välttää, joutuu turboahdettua moottoria hieman etukäteiskäyttämään, jotta turboahdin kestäisi pidempään. Moottoriöljyn pitää saada lämmetä, ennen kuin moottoria aletaan käyttää täydellä teholla. Moottori käy useimmiten lämpimämpänä kuin ahtamattoman auton moottori, siksi autoa on hyvä tyhjäkäyttää pari minuuttia myös ajon jälkeen – varsinkin jos takana on pitkä tai kovilla tehoilla ajettu matka. Muussa tapauksessa laakereilla oleva öljy saattaa palaa kiinni – vaikka auto olisi varustettu ahtimen ylimääräisellä jäähdytyksellä. Muistathan myös kytkeä auton automaattisen start-stop -järjestelmän hetkeksi pois käytöstä, jos olet ajanut kuumalla säällä, kovilla tehoilla tai poikkeuksellisen pitkän matkan. Näin moottori ei sammu itsekseen esimerkiksi liikennevaloissa, mikä voisi edellä mainitun syyn takia lyhentää turboahtimen käyttöikää. 

Nykyaikaisissa turboahtimissa on todella lyhyt viive, ja teho tulee käyttöön sopivassa määrässä kasvaen. Varmuuden vuoksi kannattaa kuitenkin opetella oikea ajotapa, varsinkin, jos alla on oikein tehokas turboauto. Ahtopaineita ei kannata ottaa käyttöön ennen kurvia, vaan vasta kurvin keskivaiheilla tai sen jälkeen – näin auto pysyy varmemmin hallinnassa. 

Turboahtimen käyttöikää voi pidentää vaihtamalla öljyt suositeltua useammin, jos autolla ajetaan pääsääntöisesti lyhyitä matkoja. Vaikka valmistaja suosittelisi öljynvaihtoa 20 000 kilometrin välein, kannattaa öljyt vaihdattaa 10 000 kilometrin välein, jos autoa käytetään lähinnä muutaman kilometrin työmatkoilla. Turbon huolto kannattaa – näin lykätään 1000–2000 euron ahdinremonttia.