Mistä lainaa yritykselle ilman vakuuksia?

Yrittäjyys

Yrittäjiä pidetään usein oikeina pohattoina, joille tuppaa rahaa ovista ja ikkunoista. Todellisuus on kuitenkin isolle osalle suomalaisista yrittäjistä aivan toisenlainen. Yhtä menestyvää yrittäjää kohden on kaksi yrittäjää, joilla menee itse asiassa aika huonosti – peräti joka viides suomalaisyrittäjä kuuluu vähiten ansaitsevaan kymmenykseen. 15 % kaikista köyhimmistä suomalaisista ovat yrittäjiä, eli toista kymmentä tuhatta yrittäjää tienaa alle 800 euroa kuussa, ja saman verran kituuttelee noin tuhannella eurolla kuussa. Monen yrittäjän ongelmat olisivat ratkaistavissa, jos rahaa olisi käytössä hieman enemmän. Muutama tonni lisää mahdollistaisi oman osaamisen kehittämisen, toiminnan laajentamisen, laiteinvestointien tekemisen tai tuloksekkaamman markkinoinnin. Pankit vain eivät kovin hevillä lainaa myönnä, jos yrityksellä ei ole riittäviä vakuuksia, tai yritys ei ole viime aikoina osoittanut menestymisen merkkejä. 

Myös menestyvämmät yritykset tarvitsevat aika ajoin lainaa rahoittaakseen esimerkiksi yrityskauppoja tai suurempia kiinteistö- ja laiteinvestointeja. Äkillisiä kulueriä tulee vakavaraisimmillekin yrittäjille. Joskus liiketoiminnan laajentaminen vaatii nopeita päätöksiä, eikä ole aikaa jäädä odottelemaan pankin lainapäätöksiä. Pankkien käsittelyajat saattavat tosiasiassa olla huomattavasti pidemmät, kuin pankki lupaa. Pankin lainojen korot ovat pääsääntöisesti pienemmät kuin rahoituslaitoksilla, mutta pankki on tarkkana vakuuksien ja niiden arvottamisen kanssa, joten lainansaanti ei ole niin sujuvaa, kuin se voisi olla.

Mitä muita mahdollisuuksia yrityksille on siis hakea lainaa?

Yrityksen lainat vertailussa – pankki vai rahoituslaitos?

Kun puheenaiheena ovat yrityksen lainat, vertailussa ovat vastakkain pankkilainat ja erilaisten rahoituslaitosten tarjoamat lainat. Rahoituslaitokset saattavat tarjota myös niin sanottuja vertaislainoja, joiden lainapääoma on kerätty yksityisiltä suomalaisilta sijoittajilta. Vertaislainat ovat yksityisille sijoittajille erittäin houkutteleva sijoitusmuoto, koska pääomalle saa huomattavasti muhkeampaa korkoa kuin esimerkiksi säästötilillä. Korko on usein parempi kuin asuntosijoittamisessa tai osakkeissa.

Yritys voi saada vakuudetonta lainaa rahoituslaitokselta jopa viisi miljoonaa euroa. Laina-aika tällaiselle hurjan kuuloiselle summalle on 7 vuotta, mikä oletetulla 12 prosentin lainakorolla tarkoittaisi yli 130 000 euron kuukausierää. Monestakin eri rahoituslaitoksesta, mitkä internetissä lainojaan tarjoavat, saa lainaa ilman vakuuksia 25 000 euroon asti. Pienin lainasumma vaikuttaisi pikaisen vertailun perusteella olevan tuhannen euroa.

Rahoituslaitokset ja pankit toimivat yleensä samalla tavalla, eli kertovat todellisen koron ja korkoehdot vasta saatuaan lainahakemuksen. Rahoituslaitos vain käsittelee lainahakemukset huomattavasti nopeammin. Lainapäätös saattaa olla valmis jo muutamassa minuutissa, ja rahat yrityksen tilillä jopa puolessa tunnissa, kun taas pankilta voi mennä asian vatvomiseen viikko tai useampikin, jos väliin osuu arkipyhiä. Rahoituslaitos määrittelee koron haetulle lainalle muun muassa yrityksen vakavaraisuuden perusteella. Jos rahoituslaitoksen nettisivujen etusivulla lukee, että lainan korko on vaikkapa 7 %, on jossain lähellä todennäköisesti pieni teksti, mikä kertoo korkoprosentin olevan suuntaa antava esimerkki, ja että lopullinen korko määräytyy myöhemmin. 

Pankkien ja rahoituslaitosten korkoja on siis vaikea vertailla etukäteen. Jos aikaa on, kannattaakin pyytää lainatarjous useammasta pankista ja useammalta rahoituslaitokselta, ja tehdä valinta vasta saatuaan tietää jokaisen ehdokkaan tarjoaman koron. Mikäli aika on kortilla, tai tietää jo etukäteen, ettei omaa riittäviä vakuuksia saadakseen tarpeeksi suurta pankkilainaa, jäävät ainoaksi vaihtoehdoksi rahoituslaitokset, mutta nekin on paras kilpailuttaa löytääkseen sen, mikä tarjoaa parasta lainakorkoa parhaimmilla ehdoilla. On olemassa myös kiinteähintaisia yrityslainoja, jolloin lainasummassa on kuukausittainen kulu, mikä ei muutu lainan takaisinmaksuajan aikana.

Miten vakuudetonta yrityslainaa haetaan?

Vakuudetonta yrityslainaa on helppo hakea, sillä rahoituslaitokset mainostavat internetissä näyttävästi. Lainatarjouksen lähettäminen on helppoa, sillä kun löytää sopivan kokoista lainaa tarjoavan yrityksen, ei yleensä tarvitse kuin näpytellä yrityksen y-tunnus ja painaa ”hae lainaa” -painiketta. Lainatarjous tulee tutustuttavaksi ehkä jo muutamassa minuutissa. Voi kuitenkin olla, että laina jää saamatta. Rahoituslaitoksetkaan eivät jakele lainaa – ainakaan suuria summia – sinne tänne ilman vakuuksia. Usein vaaditaan, että yritys on toiminut ainakin 2 kuukautta, ja että vuotuinen liikevaihto on yli tietyn rajan. Jos on verovelkoja tai maksuhäiriöitä, jää laina lähes aina saamatta.

Jos kaikki on kuitenkin kunnossa, tulee yritys saamaan useita eri lainatarjouksia, joihin kannattaa tutustua huolella. Piilokulut, esimerkiksi lainan avausmaksu tai lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta koituvat kulut kannattaa selvittää. Kun sopiva laina löytyy, onnistuu lainatarjouksen hyväksyminen verkossa muutamalla klikkauksella.

Miksi yritysten kannattaa mainostaa Facebookissa?

Facebook-mainonta

Facebook-mainonta on yhä suositumpaa. Asiasta järjestetään kiinnostuneille koulutuksia, ja monet yritykset tarjoavat palveluitaan erilaisten some-kampanjoiden suhteen. Mistä Facebook-mainonnassa on kyse, ja miksi kaikkien yritysten kannattaisi mainostaa sosiaalisessa mediassa, etenkin Facebookissa?

Facebook-mainonta on edullista ja tavoittaa suuren kohdeyleisön

Yli 80 prosenttia suomalaisista vierailee Naamakirjassa päivittäin, joten jokaisen toiminimiyrittäjän, kevytyrittäjän, henkilöyhtiön ja osakeyhtiön kannattaa ilman muuta mainostaa sosiaalisessa mediassa. Yrityksen on oltava siellä missä sen asiakkaatkin, eli netissä, ja nimenomaan Facebookissa.

Facebook-mainonta on edullista, sillä asiakas maksaa yleensä klikkausperusteisesti, ja yksi klikkaus maksaa pääsääntöisesti jotain 10 ja 50 sentin välillä. Viidellä eurolla voi laskea tavoittavansa jopa 1000 ihmistä. Lisäksi Facebook tarjoaa ainutlaatuisia välineitä mainonnan kohdistamiseen juuri oikealle kohderyhmälle. Facebookilla on käytössään kaikki se tieto, mitä käyttäjät ihan vapaaehtoisesti itsestään jakavat – esimerkiksi ikä, sukupuoli, kiinnostuksen kohteet ja elämäntapahtumat.

Facebookissa mainostaminen on siis tehokasta ja toimivaa. Yrityksen brändi tulee lukuisten mainosnäyttöjen ansiosta tutummaksi ja tutummaksi, ja parhaassa tapauksessa myös myynti lisääntyy. Mainokset näkyvät myös Facebookin mobiiliversiossa, joten mainos esimerkiksi häävalokuvaamisesta saattaa tavoittaa oikean ostajan juuri oikealla hetkellä.

Miten Facebook-mainonta käytännössä toimii?

Facebook-mainoksia näkyy Facebook-sivuston työpöytäversion oikeassa laidassa sekä joka käyttäjän uutisvirrassa, siellä kaikkien muiden elintärkeiden päivitysten joukossa. Mainoksessa näkyy yksi tai useampi kuva sekä linkki yrityksen omille sivuille. Mainos voi olla myös videonpätkä. Linkki voi viedä mainoksesta kiinnostuneet myös verkkokauppaan mainoksessa esiintyneitä tuotteita tutkimaan. Esimerkiksi sijoitusasunnot ovat sellaisia, joita harvemmin ostetaan heräteostoksina. Tällaisissa tapauksessa kannattaa pyrkiä saamaan kävijä liittymään esimerkiksi postituslistalle, jotta tälle voitaisiin pikku hiljaa syöttää ajatus tällaisesta, jopa satojen tuhansien eurojen arvoisesta ostoksesta. Erilaisia markkinointilupia keräämällä saadaan sähköposti- tai Facebook-mainos kohdistettua oikeille ihmisille kerta toisensa perästä. Mainonnan toimivuutta pääsee yrittäjä tutkailemaan Facebookin omilla seurantatyökaluilla tai Google Analyticsin avulla. 

Miten valita oikea kohderyhmä?

Jokaisen yrittäjän kannattaa käyttää tovi sen miettimiseen, mikä on hänen yrityksensä kohderyhmä. Ensiksi on pohdittava, missä kohderyhmä sijaitsee. Verkkokauppa voi tietenkin palvella koko Suomea, mutta esimerkiksi kampaamo tai hieroja voi palvella vain rajoitettua aluetta. Tämän jälkeen siirrytään vaikeampiin asioihin. Onko palvelut suunnattu pääsääntöisesti naisille vai miehille, perheellisille vai perheettömille, nuorille vai vanhoille? Entä suomenkielisille, ruotsinkielisille vaiko kenties saamen-, englannin- tai venäjänkielisille?

Mainonnan kohdistamisessa silläkin on väliä, onko kohdehenkilö sinkku, juuri parisuhteen aloittanut, avoliitossa tai avioliitossa asuva vaiko hiljattain eronnut. Kaiken tällaisenkin tiedon Facebook saa haltuunsa. Kohderyhmää pohtiessa otetaan huomioon myös koulutustaso ja opiskeluvuodet, työnantajat ja toimialat, sekä tietenkin kiinnostuksen kohteet. Parisuhdestatus on aika helppo löytää päivitysvirrasta, samoin kiinnostuksen kohteet. On loogista, että hevosaiheisista sivuista tykkäävät ja hevoskuvia julkaisevat ovat mainio kohdeyleisö hevosista kertovien lehtien, ravi- ja ratsastustarvikkeiden sekä hevosalan palveluiden mainoksille. Juuri kihlautunut alkaa varmaankin kohta puoliin etsiä hääpukuja, pitopalvelua ja juhlatilaa. Hevoslehden mainokset menisivät hukkaan, jos niitä näytettäisiin häitään suunnittelevalle, ja toisin päin: juuri hevosen hankkinut ja siitä innostunut tuskin klikkaisi auki hääsuunnittelijan tai hääkampauksiin erikoistuneen hiussalongin mainoksia.

Muuta huomioitavaa Facebook-mainonnassa

Facebook ja Google Analytics

Google Analyticsin ja Facebookin seurantatyökalujen avulla voidaan mitata tarkasti, mitä Facebook-mainosten kautta yrityksen verkkosivuillesi saapuneet käyttäjät lopulta siellä tekevät. Facebook-mainonta vaatiikin säännöllistä seurantaa, mainoksien ja omien sivujen optimointia ja testaamista. Ainostaan testaamalla saa tietää, millä kuvalla, videolla ja mainoslauseilla lopulta saa parhaiten myyntiä. Mainosalan osaajat voivat suositella parhaimpia kuvia ja tekstejä, mutta niiden lopullinen menestys voidaan testata vasta käytännössä. Yht’aikaa kannattaa pitää pyörimässä ainakin kahta eri kuvaa, jotta mahdollisimman moni kiinnostuisi yrityksestä ja klikkaisi itsensä sen sivuille. Kun myyvin kuva ja teksti -yhdistelmä lopulta löytyy, ei vieläkään voi luovuttaa, sillä kampanjoita on uusittava jatkuvasti. Facebookin käyttäjät kyllästyvät aina samoina pyöriviin mainoksiin, ja niiden tuotto laskee. Tietyt peruselementit voi toki pitää samoina, mutta aina on keksittävä jotain uutta ja yllättävää – ihan kuin lehti- tai TV-mainonnassa.

Yritys voi yrittää hankkia myös ilmaista Facebook-mainontaa ja -näkyvyyttä pyytämällä uskollisimpia asiakkaitaan tykkäämään eli peukuttamaan yrityksen sivuja, kommentoimaan säännöllisesti yrityksen julkaisuja ja jakamaan niitä. Jotkin yritykset myöntävät sivuistaan tykkääville joitain alennuksia.