Näin rakennat oman ukulelen

Ukulele

Edullisia ukuleleja ei ole vaikea löytää. Ukulele on yksi edullisimmista soittimista – ei aivan yhtä halpa kuin nokkahuilu, mutta ei merkittävästi kalliimpikaan. Jos haluat säästää vielä vähän lisää, hanki ukulele käytettynä. Käytettyjä ukuleleja löytää sekä kivijalka- että nettikirpputoreilta. Hyvä aika etsiä kirpputoreilta mitä tahansa on tammikuun alku, sillä monet ihmiset myyvät ei-toivottuja lahjojaan kirpputorilla. Enää ei ajatella, että ”joka saatunsa antaa, ei mitään omista”. On ihan normaalia myydä tai palauttaa lahjat, mitkä eivät miellytä. Sanotaan, että tuskin pukin perävalot katoavat näkyvistä, kun epämieluisat lahjat jo ovat Tori.fi-sivustolla. Ukulele on soitin, mitä suositellaan lapsen (myös aikuisten!) ensimmäiseksi soittimeksi. Moni kummi ja mummi on saattanut ostaa ukulelen joululahjaksi, mutta jos lapsi ei halua aloittaa musiikkiharrastusta, päätynee ukulele nettiin sinun ostettavaksesi.

Yksi vaihtoehto on rakentaa itse oma ukulele. Mulletoi-verkkokauppa myy ukulelen rakennussettiä noin 36 eurolla. Rakennussarjassa ovat kaikki puuosat ja kielet, mitkä kootaan yhteen ja maalataan halutulla tavalla. Jokainen tällä sarjalla rakennettu ukulele on periaatteessa samanlainen, onhan kyseessä pikemminkin palapeli kuin varsinainen soittimen rakennus itse. Mikäli haluat haastaa itsesi ja luoda soittimen aivan alusta pitäen, unohda valmiit rakennussarjat ja ala työstää omaa ukulelea puusta.

Suomalainen koivu sopii ukulelen rakentamiseen

Suomalainen koivu on erittäin hyvä materiaali ukulelen rakentamiseen. Koivua käytetään paljon kitaranrakennuksessa, ja ukulele on käytännössä pieni, nelikielinen kitara. Kitaroita on tavattu rakentaa trooppisista puista, mutta sittemmin trooppisten puiden käyttämistä kitaroiden rakentamiseen on rajoitettu. Koivun on huomattu korvaavan trooppiset puut mainiosti, itse asiassa jopa niin hyvin, etteivät alan ammattilaisetkaan huomaa eroa koivusta ja trooppisista puista rakennettujen kitaroiden välillä. Suomalaisesta koivusta rakennettu kitara (tai ukulele) on oikea lähisoitin – trendikäs, eettinen ja ekologinen. Hienoja koivukantisia kitaroita arvostetaan myös maailmalla, ja niistä saa hyvän hinnan. Olisiko koivu-ukulele seuraava vientimenestys?

Koivu puu

Ukulelen rakentamisessa on monta työvaihetta

Ukulelen rakentaminen ei ole Suomessa kovin suosittua – tavallisia kitaroitakin rakennetaan paljon enemmän. Kitaran rakentamisesta löytää suomenkielistäkin verkkosisältöä, kun taas ukulelen joutuu rakentamaan englanninkielisillä ohjeilla.

Ukulelen rakentaminen itse ei välttämättä tule halvemmaksi kuin valmiin ukulelen ostaminen. Varsinkin vähän käytetyn ukulelen voi saada halvemmalla. Vielä jonkin aikaa sitten kaikki tavarat, kuten vaatteet, astiat, huonekalut ja soittimet, kannatti tehdä itse. Valmistavaroiden ostaminen oli mahdollista vain rikkaille. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen. Esimerkiksi villasukkien kutominen on hukkaan heitettyä rahaa, ellei pura lankoja vanhasta villapaidasta tai saa niitä lahjoituksena jostain. Villalankakerä maksaa kaupassa jopa viisi euroa, ja sukkapariin tarvitaan noin 1,5 lankakerää. Villasukkien materiaalien hinnaksi tulee siis 7,50 euroa, ja lisäksi kutomiseen menee tuntikaupalla aikaa. Kaupasta saa villaisia sukkia huomattavasti halvemmalla, ja kirpputorilta villasukkia voi saada koko pussillisen vain parilla eurolla.

Vaatteitakaan ei kannata ommella itse, sillä kankaat, napit ja vetoketjut tekevät itse tehdystä vaatteesta merkittävästi kalliimman kuin valmisvaatteesta. Kaupasta saa uuden t-paidan kolmella eurolla, housut kympillä ja puseron vitosella, joten ainakaan rahansäästömielessä ei kannata alkaa kasvattaa pellavaa takapihalla.

Vaateompelua, sukkien kutomista ja soittimien rakentamista voi kuitenkin tehdä harrastusmielessä. Kaikki harrastukset maksavat. Jos kehittyy oikein taitavaksi, voi löytää asiakkaita, ketkä ovat valmiita maksamaan suomalaisesta ja laadukkaasta käsityöstä.

Ensin on kuitenkin opeteltava työ kunnolla. Ukulelen kuvalliset rakennusohjeet auttavat suuresti – googleta esimerkiksi ”how to build a ukulele”, niin näet, miten eri työvaiheet etenevät. Jos olet tottunut työstämään puuta, ei haittaa, vaikka ohjeet olisivat sellaisella kielellä, mitä et täysin ymmärrä. Kuvallisten ohjeiden ja senttimääräisten mittojen avulla saat langan päästä kiinni. Jos ohjeissa on käytetty tuumamittoja, on hyvä muistaa, että yksi tuuma on 2,54 senttimetriä.

Ukulelen rakentamisen työvaiheita ovat puun taivuttaminen (esimerkiksi höyryn avulla tai kylpyammeessa), otelaudan tekeminen, kaikukopan lisääminen ja ukulelen maalaaminen. Ukulelen voi maalata aivan sellaiseksi kuin haluaa. Miltä kuulostaisi pinkki ukulele tai leopardikuvioinen ukulele eli ”uke”? Kun soittimen maali tai lakka on kuivunut, lisää uken neljä kieltä ja viritä ukulelesi esimerkiksi viritysmittarin tai korvakuulon avulla. Korvakuulon tueksi voit ottaa vireessä olevan pianon tai Youtubesta löytyvän viritysvideon.

Kannattaako verkkosivujen suunnittelusta oikeasti maksaa?

Verkkosivu

Jokaisen yrityksen kannattaa hankkia verkkosivut – vaikka sillä olisi jo Facebook-sivu. Verkkosivujen perustaminen ja niiden säännöllinen päivittäminen on tärkeä osa digitaalista markkinointia. Verkkosivut kannattaisi perustaa mahdollisimman pian, vaikka se tuppaa usein jäämään yrityksen perustamiseen liittyvien muiden kiireiden jalkoihin. Myös verkkosivujen suunnittelemisen ja perustamisen hinta saattaa hirvittää. Mainostoimisto saattaa veloittaa yrityksen verkkosivuista jopa kymppitonnin, mikä on varsinkin mikroyrityksen alkuvaiheessa usein turhan suolainen hinta. 

Jos verkkosivut perustetaan, tehdään ne usein minibudjetilla. Yrittäjä saattaa rakentaa ne itse iltapuhteinaan, jolloin verkkosivuille ei tule hintaa välttämättä lainkaan. Verkkosivujen julkaiseminen toki maksaa. Paras webhotelli maksaa alkuun muutaman euron kuussa. Kun verkkosivuille ohjautuu lisää liikennettä, voidaan webhotellia päivittää kympin tai kahdenkympin hintaiseksi paketiksi, jolloin sivusto ei kaadu ruuhkaisinakaan päivinä. Domainistakin eli verkkotunnuksesta joutuu maksamaan noin euron kuussa, ellei se sisälly webhotellin hintaan. 

Facebook, verkkosivut vai molemmat?

Miksi pelkkä Facebook-sivu ei riitä yritykselle? Facebook-sivullahan lukee kaikki olennainen tieto yrityksestä, kuten nimi, yhteystiedot ja aukioloajat? Pelkkä Facebook-sivu ei tarjoa kaikkea olennaista tietoa asiakkaalle, toisin kuin helposti navigoitavat verkkosivut. Facebook-päivitykset eivät myöskään löydy hakukonetuloksista. Kuvitellaan, että Salossa on hieroja, joka on juuri ottanut palveluvalikoimiinsa myös kuppauksen. Hieroja voi kertoa tästä muutoksesta asiakkailleen Facebookissa, mutta kun muut kuluttajat etsivät alueella toimivia kuppaajia, he eivät löydä tietoa Salon uudesta kuppaajasta Googlesta. 

Kuluttajat etsivät tietoa tuotteista ja palveluista nimenomaan Googlesta, eivät Facebookista. Googlessakin yrityksen tulisi saada hyviä halutuloksia, jotta potentiaaliset asiakkaat löytäisivät sen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen tulisi löytyä Googlen ensimmäiseltä hakutulossivulta, ja mieluiten kolmen ensimmäisen osuman joukosta. 

Sitä paitsi, kaikki eivät käytä Facebookia, vaikka he käyttäisivätkin nettiä ja Googlea. Nuoret suosivat enemmän esimerkiksi Instagrammia, mutta Googlea käyttää lähes jokainen netinkäyttäjä iästä riippumatta. Hekin, jotka käyttävät Facebookia, eivät välttämättä ole koskaan kuulletkaan kyseisestä hierojasta, eivätkä siksi ole painaneet ”tykkää”- tai ”seuraa”-painikkeita. Näin ollen hierojan päivitykset menevät sivu suun. Facebook ei ole täysin ongelmaton kanava yrittäjälle, sillä Facebook rajoittaa näkyvyyttä ja saattaa rajoittaa myös yrityksen julkaisuja, jos joku käyttäjä tekee ilmiannon (vaikka perättömänkin) jostain yrityksen julkaisusta. Lisäksi Facebook saattaa estää pääsyn omien Facebook-sivujen hallintaan, tai jopa poistaa ne kokonaan näkyvistä. Entäpä, jos Facebookin kävijämäärät romahtavat lähitulevaisuudessa? Kaikki nähty vaiva olisi mennyt hukkaan.

Facebookista ei kannata luopua, sillä se on tehokas kanava saada lisää käyttäjiä yrityksen verkkosivuille. Facebook siis tukee yrityksen verkkosivuja, ei korvaa niitä. Verkkosivuilla voi myydä tuotteita tai tarjota ajanvarauskalenterin. Verkkosivuille voi luoda jatkuvasti uutta sisältöä, mikä ei katoa minnekään, vaan löytyy Googlesta vielä vuosienkin päästä. Kun yrityksellä on verkkosivut, se voi parantaa hakukonenäkyvyyttään lähes loputtomasti. Yksi mielenkiintoinen blogiartikkeli maksaa ostettunakin noin 10–80 euroa, mutta sen avulla sivustolle tulee kävijöitä usein lehtimainoksia enemmän. Verkkosivujen avulla yritys voi myös kerätä asiakkaiden yhteystietoja ja lähettää heille uutiskirjeitä – mahdollisuuksia on rajattomasti!

Toimivat verkkosivut saa jo parilla tonnilla 

Teitokeskus

Jos itseltä löytyy ammattitaitoa, voi verkkosivut suunnitella ja rakentaa täysin ilmaiseksikin. Tähän kuluva aika on tietenkin pois yrittäjän tai hänen henkilöstönsä työajasta. Toimivat verkkosivut ovat hakukoneoptimoidut, mobiiliystävälliset, ajattoman tyylikkäät, helposti navigoitavat ja täynnä mielenkiintoista sisältöä. Jos aika tai osaaminen loppuu kesken, kannattaa verkkosivujen suunnitteleminen ja toteuttaminen ulkoistaa. Myös tietokeskus- eli data center -palvelut kannattaa ostaa oman konesalin rakentamisen sijaan.

Halvat kotisivut saa jo noin 200 eurolla. Tällöin kyseessä on joko oppilastyö tai hyvin yksinkertaiset sivut, joilla on valmisteema ja 1 tai 2 sivua. Parilla tonnilla saa kotisivut, mitkä on suunniteltu juuri kyseiselle yritykselle ottaen kaikessa huomioon yrityksen brändin, tavoitteet ja kohderyhmän. Hyvä verkkosivujen suunnittelija pitää huolen siitä, että yrityksen viesti välittyy kävijöille heti, ja ettei kävijä turhaudu liian monimutkaisiin tai hitaasti latautuviin sivuihin. Tänä päivänä kaikkien verkkosivujen pitää latautua nopeasti myös mobiilissa. Mobiilikäytettävyys tarkoittaa myös sitä, että kuvat ja tekstit asettuvat mukavasti kännykän näytölle. Sivujen tulee tietenkin olla mahdollisimman selkeät, jolloin kävijä löytää heti tarvitsemansa tiedon – oli se sitten hinnasto, yhteydenottolomake tai esimerkiksi kuvaus tarjotusta palvelusta. 

Sähkövinssin hyödyt ja käyttötarkoitus

Suomi
Kuvalähde: Yle.fi

Suomalaiset liikkuvat paljon luonnossa, onhan Suomesta 78 % metsän peitossa. Metsissä vaelletaan, telttaillaan, retkeillään, metsästetään, hiihdetään ja esimerkiksi kiipeillään kallioilla. Metsiä löytyy yhteensä 22,2 miljoonan hehtaarin edestä, joten Suomessa on 4 hehtaaria metsää jokaista suomalaista kohti! Suomessa onkin paljon metsänomistajia, sillä yksi viidestä kansalaisesta omistaa metsää. Metsä on joko itse hankittua tai perittyä. Loput metsistä ovat valtion hallussa: valtio omistaa Suomen metsistä kolmanneksen. 

Vesistöt muodostavat 10 prosenttia Suomen pinta-alasta. Olemme tienneet jo kauan, että Suomi on tuhansien järvien maa, mutta vasta kesällä 2019 uutisoitiin järvien määrän tulleen lasketuksi. Lopputulokseksi saatiin 168 000 järveä. Kunnat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa järvien suhteen, sillä toisissa kunnissa yli puolet pinta-alasta on järveä, kun taas toisissa ei ole järven järveä. Järvisin kunta on eteläkarjalainen Taipalsaari, minkä pinta-alasta miltei 54 prosenttia on makeaa vettä. Seuraavaksi järvisimmät kunnat ovat Rantasalmi, Hirvensalmi, Rääkkylä, Savonlinna, Liperi, Puumala ja Luhanka. Täysin ilman järviä ovat jääneet Kerava, Ypäjä ja ahvenanmaalainen Sottunga.

Suomalaiset haaveilevat talosta tai mökistä vesistön rannalla. Siitä olisi helppo päästä harrastamaan suomalaisten suosikkiharrastuksia eli uimista ja kalastamista. Kaksi miljoonaa suomalaista harrastaa kalastamista edes joskus, joten kalastus on yksi Suomen suosituimpia harrastuksia. Onkiminen ja pilkkiminen ovat ilmaisia harrastuksia, eli ongella tai pilkillä kävijän ei tarvitse maksaa kalastonhoitomaksua tai kalastuslupaa. Suhteellisen edullista kalastonhoitomaksua vastaan pääsee kalastamaan verkoilla tai vetouistelemaan. Tällöin tarvitaan venettä, mille toki löytyy muutakin käyttöä. Vene kuljettaa paikasta toiseen, tai sillä voi käydä kesäpäivän huviajelulla. Syksyn tullen vene nostetaan trailerille tai telakalle – mutta miten?

Sähkövinssistä vissi apu veneilijälle

Veneet

Katon huolto, autohuolto, venehuolto… kaikkia rakenteita ja laitteita kannattaa huoltaa, jotta ne kestäisivät pidempään. Soutuveneenkin pohja kannattaa kesän mittaan pesaista, jos venettä pitää vedessä. Viimeistään syksyllä vene nostetaan rantaan. Ehkä käyt useilla eri vesialueilla, ja nostat veneen aina käytön jälkeen trailerille? Jos sinäkin olet joskus joutunut vetämään raskasta venettä yksinäsi rantaan (saatikka trailerille), allekirjoitat varmasti sähkövinssin hyödyt.

Sähkövinssi on vetolaite, mikä toimii useimmiten 12 V tai 24 V jännitteellä. Kevyimmilläkin sähkövinsseillä voi vetää lähes tuhannen kilon kuormaa. Tällaisen sähkövinssin voi saada jo alle satasella. Alle kymmenen kilon painoinen sähkövinssi sopii esimerkiksi mönkijään, ja sen voi kytkeä 12 V auton akkuun. Sähkötoiminen sisään- ja uloskelaus sekä vaijerirummun vapautuskytkin tekevät kuormien siirtelemisestä helpompaa. 

Seuraava hintaluokka on 150–200 euroa. Tällä hinnalla voit luottaa saavasi 12 V akulla toimivan sähkövinssin, millä voit vetää noin 1000–1600 kilon painoista kuormaa. Noin neljälläsadalla eurolla saa 12 V sähkövinssin, mikä sopii mönkijän lisäksi esimerkiksi maastoautoon tai avolava-autoon. Jämäkkä vinssi saattaa painaa nelisenkymmentä kiloa, ja sen vetokapasiteetti voi olla jopa 4500 kiloa. 

24 V sähkövinssit maksavat seitsemästäsadasta jopa neljääntuhanteen euroon. Ne sopivat kaikkiin ajoneuvoihin, joissa on 23 V sähköjärjestelmä. Tärkein syy valita 24 V jännitteellä toimiva sähkövinssi on se, että niissä on noin puolet pienempi virrankulutus kuin 12 V sähkövinsseissä. 24 V sähkövinsseissä on vetokapasiteettia esimerkiksi 1800 kiloon asti. Markkinoilla on myös 230 V sähkövinssejä, mitkä toimivat verkkovirralla. 

Sähkövinsseissä on erilaisia ominaisuuksia – yleensä sitä enemmän, mitä enemmän hintaa vinssille on lätkäisty. Sähkövinssi saattaa olla täydennetty automaattisella kuormanpitojarrulla, tai siinä saattaa olla erityisen nopea kelausominaisuus. Joissain on johdollinen kaukosäädin, toisissa kauko-ohjaus hoituu langattomasti. Langallisen kaukosäätimen johto on useimmiten noin kolme metriä. Langaton, paristokäyttöinen kaukosäädin on kätevämpi veneen nosto- ja laskupuuhiin tai muuhun kuorman siirtelyyn. Kaukosäädintä voi roikuttaa kaulassa tai vyöklipissä, jos ei pelkää sen putoavan vyöstä järveen. Lisävarusteena voi olla suojapussi.

Jos etsit sähkövinssiä traileriin, kannattaa se valita veneen painon mukaan. Pärjännet jo kymmenkiloisella vinssillä, mikä ei akunkaan paino huomioiden lisää trailerin painoa mielettömästi. Kannattaa suosia vaijerin sijaan dyneemaköydellä varustettua vinssiä. Cflinen sähkövinssit tuovat veneen kevyesti trailerin päälle. Esimerkiksi langattomalla ohjaimella varustettu 230 V sähkövinssi vetää yhdellä koukulla 400 kiloa ja kahdella koukulla 800 kiloa. Cflinen valikoimista löydät myös 12 V ja 24 V jännitteellä toimivat, laadukkaat sähkövinssit. 

Mikä on aloittelijalle hyvä instrumentti?

Instrumentit

Pitäisikö keksiä lapselle jokin harrastus? Liikunta on aina hyvä vaihtoehto, mutta kulttuuri on sekin hyvästä. Jos teatteri, tanssi tai laulaminen ei kiinnosta lasta, voisi soittoharrastus olla mieluinen. Myös aikuinen voi aloittaa soittoharrastuksen, tai verestää vanhoja taitojaan. Instrumenttiin voi tutustua esimerkiksi kansalaisopiston järjestämillä kursseilla, tai jonkin nettikurssin avulla. Nettikursseilla voi saada myös yksityisopetusta, jolloin oppiminen on erityisen tiivistä ja intensiivistä. Suosituin instrumentti on kitara, ja toiseksi suosituin on piano. Molemmat soittimet sopivat sekä sooloinstrumentiksi että säestämiseen. Harmonikasta tulevat mieleen kesäiset lavatanssit, mutta se taipuu yhtä hyvin klassiseen musiikkiin kuin nykypoppiinkin. Haitarinsoiton opiskelu onkin kasvussa. Tilaa harmonikka netistä ja opettele sinäkin hanurinsoittajaksi!

Kirjastoissa pääsee usein kokeilemaan erilaisia soittimia ilmaiseksi. Tämä on hyvä tapa pohtia sitä, mitä instrumenttia alkaisi soittamaan. Kansalaisopiston ja musiikkiopiston kursseilla pitää yleensä olla oma soitin mukana, joten soittimiin kannattaa tutustua kunnolla ennen soittimen ostoa ja kurssille ilmoittautumista. Jos soitin ei tunnukaan omalta, menee kurssimaksu hukkaan, ja soitin jää nurkkaan pölyyntymään. Pianotunnille ei tietenkään tarvitse raahata omaa pianoa, mutta jotta voisit harjoitella kotona ja kehittyä taitavaksi soittimeksi, tarvitset esteettömän pääsyn pianon ääreen. 

Etukäteen on vaikea sanoa, mikä soitin sopii sinulle parhaiten. Kaikessa on kyse motivaatiosta. Harjoittelematta et opi soittamaan mitään, ja harjoittelu maistuu puulta, jos ei pidä soittimesta. Vanhempien painostus ei tässä auta.

Helpoimmat soittimet ovat piano, kitara, viulu ja harmonikka. Lue lisää näistä soittimista, ehkä se auttaa sinua tekemään valinnan!

Kitaraa on soitettu jo 5000 vuotta

Kitara on kielisoitin, mistä löytyy yleensä kuusi kieltä. Kieliä näppäillään joko sormilla tai plektralla. Monet soittajat suhtautuvat kitaroihin niin intohimoisesti, että rakentavat ne itse. Tämä on mielenkiintoinen tapa laajentaa soittoharrastusta ja kehittää kädentaitoja.

Kitaran kaltaisia soittimia on soitettu jo 5 000 vuoden ajan. Ensimmäiset kitarat ovat olleet Keski-Aasiassa soitettuja citharoita. Varhaisissa kitaroissa oli yhtä ääntä varten kaksi kieltä. Kuusikielisiä kitaroita on rakennettu 1700-luvun lopusta asti. Innovaatio tehtiin Napolissa. Sähkökitarat tulivat mukaan kuvaan vuonna 1936. Koska kitaransoiton alkeet on helppo opetella, on kitara monille suomalaislapsille se ensimmäinen soitin. Kitaransoiton alkeita saatetaan käydä läpi yläasteella tai lukiossakin. Vanhan ja käytetyn kitaran voi saada jo parillakympillä. Virittämistä helpottava laite maksaa niin ikään parikymppiä, ja siinä on usein mukana tahtia antava metronomi.

Pianoa voidaan pitää myös lyömäsoittimena

Maallikko vastaisi varmasti, että piano on kosketinsoitin, mutta musiikkipiireissä sitä pidetään toisinaan kieli- ja toisinaan jopa lyömäsoittimena. Piano on tärkeä osa länsimaista musiikkikulttuuria. Yhteen aikaan jokaisessa sivistyneessä perheessä oli oltava piano, jota lapset pakotettiin, lahjottiin ja uhkailtiin soittamaan. Lähes jokainen suomalainen osaa soittaa ainakin Ukko Nooan, ja mahdollisesti muitakin yksinkertaisia sävelmiä yhdellä kädellä. Kahdella kädellä soittaminen onkin jo haastavampaa.

Piano on kehitetty keskiajalta asti. Moderni piano keksittiin 1600- ja 1700-luvun taitteessa. Toki pianot ovat kehittyneet tuon ajan jälkeen – esimerkiksi niiden äänestä on tullut voimakkaampi. Nykyaikainen, mekaaninen ja akustinen piano on rakenteeltaan peräisin 1900-luvun alusta. Tämän jälkeen pianon rakenteeseen ei ole tehty merkittäviä muutoksia, mitä nyt puu- ja luukoskettimet on korvattu muovilla. 

Viulunsoittaja ei aina ilahduta naapureita

Viulu on korkeaäänisin instrumentti kaikista jousisoittimista. Viulua ei ehkä kannata opetella soittamaan kerrostaloasunnossa – riippuu tietenkin äänieristyksestä. Viulussa on neljä kieltä, ja sitä soitetaan jousella.

Viulun uskotaan kehittyneen 1500-luvun Italiassa. Ensimmäisissä viuluissa oli vain kolme kieltä. Kuuluisan viulunrakentajan Antonia Stradivarin 1600- ja 1700-lukujen taitteessa rakentamia viuluja on säilynyt tähän päivään asti viitisensataa. 1800-luvulla viulun rakennetta päivitettiin ensimmäistä ja viimeistä kertaa sitten 1500-luvun.

Harmonikka on suomalaisille rakas soitin

Harmonikalla on monta lempinimeä: taljankka, kurttu, pirunkeuhko ja esimerkiksi köyhän urut. Sen kehittyminen alkoi 1700-luvun lopussa, ja inspiraatiota antoivat ehkä kiinalaiset suu-urut. Vielä 1800-luvulla sitä pidettiin yksinkertaisena rahvaan soittimena, jolla säestettiin lauluja ja tansseja. Reilussa sadassa vuodessa se jalostui pop- ja taidemusiikki-instrumentiksi.

Harmonikallakin on juuret Italiassa ja Keski-Euroopassa, mutta myös Venäjällä. Harmonikansoiton alkeet on helppo oppia, mutta haasteita riittää, jos haluaa kehittyä.

Tietokeskusten merkitys elämässämme

Tietokeskus

Tietokeskus eli datacenter on turvallinen ja luotettava tila, missä pidetään yrityksen tai sen asiakkaiden palvelimia ja tietoja. Tietokeskukset ovat informaatiotekniikan osa-alue, mikä kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Suomesta on tulossa kansainvälisestikin tärkeä ja tunnettu paikka datakeskuksien sijoittamiseen. Esimerkiksi Googlen palvelinkeskus sijaitsee Haminassa, ja palvelee sieltä käsin satoja tuhansia asiakkaita. Suomessa on hyvät kansainväliset tietoliikenneyhteydet ja vakaa sääntely-ympäristö, sekä korkea koulutustaso. Hallitus edistää datakeskuksiin liittyviä investointeja, ja lisäksi Suomessa on datakeskuksille suotuisat rakenteelliset olosuhteet, kuten viileä ilmasto, hyvät mahdollisuudet saada kohtuuhintaista energiaa ja maantieteellisesti turvallisena pidettävä sijainti. 

Miten tietokeskukset liittyvät minun elämääni?

Tietokeskusten toiminta liittyy sinunkin elämääsi. Ehkä sinulla on verkkokauppa, mitä varten tarvitset palvelintilaa, tai sitten vain tapaat asioida muiden perustamissa verkkokaupoissa ja hoitaa asioitasi muutenkin sähköisten kanavien kautta. Datakeskus mahdollistaa yhteyksien toimivuuden ja tietojesi pysymisen turvassa. 

Helsingissä sijaitsee koko Suomen tietoliikenteen solmupiste: se on kaiken maahan saapuvan ja maasta lähtevän tieto- ja internetliikenteen yhdysliikennepiste. Helsinki onkin niitä parhaita paikkoja ylläpitää konesalipalveluita. Mitä lyhyemmät viiveet, sitä parempi. Optimaalisen sijainnin ansiosta konesalipalvelut voivat tarjota erinomaisesti toimivia tietoliikenneyhteyksiä, ja näin esimerkiksi reaaliaikainen kaupankäynti mahdollistuu. Myös nettipelaamisen mielekkyys ja ylipäätään sen mahdollistuminen on kiinni tietoliikenneyhteyksien toimivuudesta. Pitkät viiveet aiheuttavat pulmia, sen tietää jokainen nettipelaaja. 

Yritysten kannattaa ulkoistaa konesaliratkaisunsa

Tietokeskus – mitä voidaan kutsua myös palvelinkeskukseksi tai konesalipalveluksi – tarjoaa asiakkailleen tilaa, hyvin toimivan tietoliikenteen, sähköä ja turvaa. Yritys voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa, kun konesalipalveluita tarjoava toimija huolehtii siitä, että tietoliikenneyhteydet toimivat myös ruuhkahuippujen, yhteyskatkoksien ja sähkökatkoksien aikana. Konesaliratkaisuja tarjoava yritys huolehtii myös tietoturvasta, kulunvalvonnasta ja muista laatua ja laillisuutta koskevista yksityiskohdista. 

Monenkaan yrityksen ei ole kannattavaa investoida omaan konesaliin, sillä se ei yleensä tuo kilpailuetua. Tietokeskuspalveluiden ostaminen tuo kustannussäästöjä monella tapaa. Joustavat, yksilöllisesti räätälöitävät ja käytön mukaan laskutettavat konesaliratkaisut ovat osoittautuneet monelle yritykselle paljon paremmaksi ratkaisuksi. 

Kun yrityksellä ei ole fyysistä konesalia, mikä vaatisi tilaa, energiaa, työntekijöitä ja valvontaa, on toimitilasta toiseen muuttaminen helpompaa. Vapautunut tila, työaika ja raha voidaan käyttää tuottavampaan toimintaan.

Tietokeskuksien ulkoistamiselle löytyy lukuisia syitä

Yrityksen tuottavuus riippuu pitkälti sen päättäjien tekemistä ratkaisuista. Datakeskus- ja konesaliratkaisut ovat asia, mistä kaikkien yrityksessä päättävässä asemassa olevien tulisi tietää edes jotain, sillä konesalien ratkaisut liittyvät olennaisesti yrityksen liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseen. 

Seisova nainen tietokeskuksessa

Se, että konesaliratkaisut ovat asianmukaisesti valvotussa, palo- ja murtosuojatussa sekä varageneraattorilla varustetussa tilassa, merkitsee paljon yritykselle – ja sen verkkopalvelujen käyttäjille, eli tavallisille suomalaisille. Tilastokeskuksen mukaan alle 55-vuotiaiden ikäryhmissä lähes kaikki käyttävät internetiä vuonna 2018. 65–74-vuotiaiden ikäryhmässä 78 prosenttia käytti nettiä, ja 75–89-vuotiaistakin 40 prosenttia harrasti netin käyttämistä. Kaikista 16–89-vuotiaista peräti 89 prosenttia käyttää internetiä edes joskus, ja 76 prosenttia teki sitä päivittäin.

Oman konesali-infran rakentaminen voisi äkkiseltään kuulostaa tarpeelliselta investointikohteelta, mutta asia ei itse asiassa ole näin. Oma konesali vaatii jatkuvia investointeja ja henkilöstöresursseja. Ulkoistamalla konesalipalvelut yritys saavuttaa kustannussäästöjä, mutta takaa myös tietoliikenteelleen paremman ja joustavamman toiminnan kaikissa tilanteissa. Se, että asiakasyritys ei maksa turhista neliöistä, tarkoittaa myös kestävämpää ja ekologisempaa liiketoimintaa. 

Datakeskukset ovat melkoisia energiasyöppöjä, sillä ne kuluttavat noin 3 prosenttia maailman sähköstä, ja tuottavat hiilidioksidipäästöjä suunnilleen yhtä paljon kuin lentoliikenne. Datakeskusten uskotaan kuluttavan viidesosan maapallon sähköstä vuoteen 2025 mennessä! Isoissa data- eli tietokeskuksissa palvelut voidaan tuottaa energiatehokkaammin ja ympäristöystävällisemmin. Hukkalämpö voidaan ottaa talteen ja käyttää esimerkiksi lämmöntuotannossa. Telian datakeskus on hyvä esimerkki: sen tuottamalla lämpöenergialla voidaan lämmittää noin 20 000 kerrostaloasuntoa. Telia avasi datakeskuksensa Helsingin Pitäjänmäkeen vuonna 2018, ja sitä on kutsuttu Euroopan moderneimmaksi. Se käyttää energianlähteenään uusiutuvaa vesivoimaa, kierrättää kaiken jäähdytyksen tuottaman lämpöenergian, ja täyttää erittäin tiukat turvallisuusvaatimukset. Datakeskuksessa on varauduttu kaikenlaisiin häiriötilanteisiin, joten asiakkaiden palveluiden turvaaminen on erittäin hyvällä tasolla. 

Yhä useampi yritys tahtoo tehostaa ja turvata tietoliikenneyhteyksiään ja samalla säästää tilavuokrissa, energiankulutuksessa ja työvoimassa. Tietokeskuspalveluiden ostaminen on yleistynyt merkittävästi. Vuonna 2015 noin 80 prosenttia tietokeskustiloista oli käyttäjiensä omistuksessa. Vuonna 2020 niiden osuuden uskotaan olevan enää noin 72 prosenttia. 

Vinkkejä kehittämään yritysten tuottavuutta

Yrittäjä

Yritysten on tarkoitus menestyä, laajeta ja tuottaa voittoa, mutta liian usein tämä jää pelkäksi haaveeksi. Kyse voi olla siitä, etteivät asiakkaat löydä yritystä, tai että he äänestävät jaloillaan liian pitkien toimitusaikojen tai huonon asiakaspalvelun takia. Taloudelliset ongelmat voivat estää uusien työkalujen, työntekijöiden tai toimitilojen hankkimisen, tai muut kasvun ja menestyksen kannalta tärkeät investoinnit. Tuottavuutta saattavat hidastaa ja hankaloittaa myös esimerkiksi vanhanaikaiset tuotantolinjat.

Kotisokeus on yleinen ongelma. Se vaivaa monia yrittäjiä tai muita yrityksen asioiden hoitamisesta vastuussa olevia henkilöitä. Kotisokeus tarkoittaa sitä, ettei näe jokapäiväisten ja liian lähellä itseä olevien asioiden todellista tilaa. Jos yrityksen tuottavuus tökkii, eikä yrityksen sisällä löydetä asiaan ratkaisua, voi olla hyvä idea hankkia ulkopuolista apua. Muita tapoja parantaa yrityksen tuottavuutta – oli kyseessä sitten tuotantolaitos, joogastudio tai vaikka kuljetusalan yritys – ovat henkilöstön hyvinvointiin panostaminen, keskeytyksien minimointi sekä esimerkiksi työpaikan sisäisen kommunikaation kehittäminen. 

Ulkopuolinen apu usein tarpeen

Jos yrityksen vastuuhenkilöt eivät enää tiedä, miten parantaa yrityksen tuottavuutta, voi olla paikallaan ottaa yhteyttä sopivaan yritysvalmentajaan, palvelumuotoilijaan tai muuhun asiantuntijatahoon. Jos kyseessä on tuotantolaitos, minkä toimintaa pitäisi tehostaa, pystyy asiassa auttamaan esimerkiksi Enmac (Enmac.fi ). Enmac on mekaniikkasuunnitteluun, laitosten modernisointiin ja tuotekehittelyyn keskittynyt asiantuntijayritys, joka on pystynyt laskemaan tuotteiden valmistuskustannuksia tietyissä tapauksissa jopa 80 %. 

Jos ongelmana on se, etteivät asiakkaat tunne yritystä, on digitaaliseen markkinointiin erikoistunut mainostoimisto oikea paikka ottaa yhteyttä. Kaikkien yritysten tulee tänä päivänä löytyä netistä. Hakukoneoptimoidut ja mobiiliystävälliset kotisivut eivät vielä yksin riitä, vaan lisäksi on suunniteltava sitä, miten yritys haluaa mainostaa netissä. Erilaiset some- ja sähköpostikampanjat ovat usein paljon tehokkaampia kuin lehti-ilmoittelu. Yrityksen kotisivujen ja sosiaalisen median sivujen päivittämisen voi ulkoistaa, jos aika tai osaaminen ei riitä.

Myös asiakaspalvelun voi ulkoistaa. Pienissä firmoissa on vaikea löytää aikaa monikanavaiseen asiakaspalveluun, mikä kuitenkin on erittäin tärkeää asiakastyytyväisyyden kannalta. Asiakkaat eivät enää vain soita tai tule käymään, vaan he haluavat saada yritykseen yhteyden myös sähköpostitse – toisinaan myös Facebookin tai esimerkiksi WhatsAppin kautta.

Jos uusien investointien tekeminen ja uusien työntekijöiden palkkaaminen vaatii lainarahaa, löytyy sitä tänä päivänä helpommin kuin koskaan. Perinteisten lainalaitosten lisäksi kannattaa tutustua netissä palveluitaan mainostaviin rahoituslaitoksiin sekä joukko- ja vertaislainapalveluihin

Työpaikkakulttuurin kehittäminen

Työpaikka

Työntekijät ovat yrityksen tärkeimpiä voimavaroja. Tyytyväiset ja sitoutuneet työntekijät tuottavat hyvää tulosta. On huomattu, että yksi euro sijoitettuna työhyvinvointiin lisää yrityksen voittoa kuudella eurolla. Työhyvinvointia voidaan parantaa virkistysseteleillä ja pikkujouluilla, mutta myös työpaikan siistimisellä, turvallisiin työoloihin panostamisella sekä joustavilla työaikajärjestelyillä. Perheen ja työn yhteensovittamista auttavat osa-aikatyö- ja etätyömahdollisuudet sekä mahdollisuus pidempiin viikonloppuihin alkuviikon 12-tuntisten päivien avulla. 

Oikeudenmukainen palkkaus, hyvät kehittymis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä toimiva palkkiojärjestelmä saavat työntekijät sitoutumaan ja kehittelemään oma-aloitteisesti tapoja parantaa työnsä tuottavuutta. Sekin on todettu, että alaistensa kanssa hyvin toimeen tuleva johtaja parantaa työmotivaatiota, ja että useat pikkutauot lisäävät tuottavuutta. 

Työpaikkakulttuuria kannattaa kehittää jatkuvasti, tarvittaessa ulkopuolisen konsultin tai kouluttajan avulla. Tutkimusten mukaan suurimmat ongelmat erilaisissa yrityksissä liittyvät kommunikaatio-ongelmiin. Jos työntekijä ei tiedä, miksi häneltä vaaditaan jotain tiettyä asiaa, voi esiintyä motivaatio-ongelmia. Jos hän taas ymmärtää asian tarpeellisuuden, hän pitää työtä mielekkäämpänä ja on valmis panostamaan siihen.  

Havainnollistaminen auttaa viestin perille menoa. Jos vaikka projektin eri osapuolilla on erilainen näkemys asiasta, ei konflikteilta voida välttyä. Erilaisia tapoja havainnollistaa asiat kaikille osapuolille ovat piirtäminen, kirjoittaminen ja muun muassa pienoismallien rakentaminen. Havainnollistaminen onnistuu nykyään helposti 3D-tulostimien ja erilaisten tietokoneohjelmien avulla. Tarvittaessa voidaan ottaa avuksi tilanteiden dramatisointi eli näytteleminen. 

Työntekijöiden ja sitä kautta koko yrityksen tuottavuutta voidaan parantaa vähentämällä keskeytykset. Ylimääräiset keskustelut ja turhat palaverit häiritsevät keskittymistä. Työntekijöitä kannattaa kannustaa viestimään keskenään sähköpostien ja pikaviestimien avulla, sillä niihin voi vastata sopivan hetken tullen. Silloin kun on välttämätöntä pitää kokous, tulisi se valmistella huolella, ja pyrkiä viemään se läpi mahdollisimman nopeasti. Turhat kokoukset ovat myrkkyä tuottavuudelle. Kokouksessa voidaan päättää esimerkiksi projektin lopettamisesta, jos tuloksia ei tunnu syntyvän. Resurssien tuhlaaminen on osattava jossain vaiheessa lopettaa. 

Mitä turboahdin tarkoittaa?

Turboahdin tarkoittaa samaa kuin pakokaasuahdin. Se on siis polttomoottorin tehoa lisäävä ahdin, mikä saa käyttövoimansa moottorista purkautuvista pakokaasuista. Turboahtimesta löytyvät sekä kompressori että turbiini, mikä tuottaa käyttövoimaa kompressorille. Kompressori puolestaan ahtaa ilmaa moottoriin. Turboahdin nostaa polttomoottorin tehoa ja parantaa dieselmoottorin hyötysuhdetta. Moottorin teho kasvaa, koska sylinteri saa lisää ilmaa: näin ollen voidaan polttaa puhtaasti suurempaa polttoainemäärää. 

Turboja löytyy tänä päivänä lähes kaikista dieselmoottoreista, mutta niitä tavataan nykyään myös pienistä ottomoottoreista. Autojen lisäksi turboahtimia voidaan käyttää laivojen kaksitahtidieseleissä sekä moottoripyörien dieselmoottoreissa. Henkilöautojen moottoreissa ahtimia voi olla yksi, kaksi tai jopa kolme.

Turboahtimesta voidaan kiittää sveitsiläistä insinööriä nimeltä Alfred Büchi, joka sai patentin tälle keksinnölleen vuonna 1905. Turboahdinta kutsuttiin Suomessa vielä 1960-luvulla Büchin järjestelmäksi, mutta nykyään käytetään joko termiä turboahdin tai pakokaasuahdin, mikä kertoo tarkemmin systeemin toiminnasta – hyödyntäähän se nimenomaan pakokaasun virtausenergiaa.

Lisätietoa turboahtimen rakenteesta ja toiminnasta 

Turboahdin

Pakokaasuahtimen ominaisuuksia ovat virtausominaisuudet, hyötysuhde, paineentuottokyky sekä viive. Virtausominaisuudet, hyötysuhde ja paineentuottokyky riippuvat niistä ratkaisuista, joita on käytetty turbo- eli pakokaasuahtimen muotoilussa ja suunnittelussa. Viiveellä tarkoitetaan sitä aikaa, mikä ahtimelta kuluu siihen, että se nostaa ahtopaineen moottorin pyöri mukaiselle tasolle. Jos viive on lyhyt, saavutetaan nopea kiihtyvyys – mutta se aiheuttaa vastusta isoilla kierroksilla. Jos ahtimessa on suuri A/R-suhde, kiihtyvyys on hitaampaa, mutta huippukierroksilla pumppaustaho on parempi.   

Turboahtimessa on turbiinin ja kompressorin ohella myös siipipyöriä. Ne kaikki on kiinnitetty samaan akseliin, ja ne sijaitsevat omissa koteloissaan. Koteloita nimitetään turbiini- ja kompressorikoteloiksi tai vaihtoehtoisesti -pesiksi. Akseli laakeroidaan ahtimen runkoon useimmiten joko liuku- tai kuulalaakereilla, joita pitää voidella jatkuvasti. Voitelu on tärkeää, koska pyörimisnopeus on niin suuri. Voitelukanavia pitkin tuleva voiteluöljy pitää kitkan pienenä laakereissa, samalla kun se jäähdyttää laakereita. Mikäli auton turbossa on lisäksi vesijäähdytys, on rakennettava kanavat myös jäähdytysnesteelle. 

Turboahtimessa voi olla lisälaitteita. Moottorin tehoa on mahdollista nostaa entisestään jäähdyttämällä ahdettavaa ilmaa, sillä kylmä ilma on tiheämpää. Kylmällä ahtoilmalla polttoaineen syöttöä voidaan lisätä, mikä kohtaa suurempaan tehoon. Moottorikaan ei nakuta, kun ahtoilma on kylmää. Yksi tapa jäähdyttää ahtoilmaa on käyttää lämmönvaihdinta eli välijäähdytintä. Se siirtää ahtoilmasta ylimääräisen lämmön joko ulkoilmaan tai vesikiertoon. Toinen tapa ahtoilman jäähdyttämiseen on ruiskuttaa vettä tai muuta lämpöä sitovaa nestettä ahtoilman sekaan. Jälkimmäinen vaihtoehto on kuitenkin melko epäkäytännöllinen, ja siksi harvinaisempi. 

Hukkaportin avulla ahtopainetta voidaan säädellä. Näin moottori tarjoaa joustavampaa tehoa ja kestää pidempään. Hukkaportilla tarkoitetaan venttiiliä, mikä päästää osan pakokaasuista turbiinin ohi, eli suoraan pakoputkeen – näin ahtimen pyörimisnopeus ja ahtopaine pysyvät sopivalla tasolla. Hukkaportin sijasta voidaan käyttää myös säädettävillä siivillä varustettua ahdinta. 

Turboauto? Muista nämä seikat

Turboahdetun moottorin käyttäminen eroaa hieman ahtamattoman auton käyttämisestä. Vaikka tarpeetonta tyhjäkäyntiä pitää välttää, joutuu turboahdettua moottoria hieman etukäteiskäyttämään, jotta turboahdin kestäisi pidempään. Moottoriöljyn pitää saada lämmetä, ennen kuin moottoria aletaan käyttää täydellä teholla. Moottori käy useimmiten lämpimämpänä kuin ahtamattoman auton moottori, siksi autoa on hyvä tyhjäkäyttää pari minuuttia myös ajon jälkeen – varsinkin jos takana on pitkä tai kovilla tehoilla ajettu matka. Muussa tapauksessa laakereilla oleva öljy saattaa palaa kiinni – vaikka auto olisi varustettu ahtimen ylimääräisellä jäähdytyksellä. Muistathan myös kytkeä auton automaattisen start-stop -järjestelmän hetkeksi pois käytöstä, jos olet ajanut kuumalla säällä, kovilla tehoilla tai poikkeuksellisen pitkän matkan. Näin moottori ei sammu itsekseen esimerkiksi liikennevaloissa, mikä voisi edellä mainitun syyn takia lyhentää turboahtimen käyttöikää. 

Nykyaikaisissa turboahtimissa on todella lyhyt viive, ja teho tulee käyttöön sopivassa määrässä kasvaen. Varmuuden vuoksi kannattaa kuitenkin opetella oikea ajotapa, varsinkin, jos alla on oikein tehokas turboauto. Ahtopaineita ei kannata ottaa käyttöön ennen kurvia, vaan vasta kurvin keskivaiheilla tai sen jälkeen – näin auto pysyy varmemmin hallinnassa. 

Turboahtimen käyttöikää voi pidentää vaihtamalla öljyt suositeltua useammin, jos autolla ajetaan pääsääntöisesti lyhyitä matkoja. Vaikka valmistaja suosittelisi öljynvaihtoa 20 000 kilometrin välein, kannattaa öljyt vaihdattaa 10 000 kilometrin välein, jos autoa käytetään lähinnä muutaman kilometrin työmatkoilla. Turbon huolto kannattaa – näin lykätään 1000–2000 euron ahdinremonttia.

Ulkoporealtaiden valintaopas

Ulkoporeallas

Onko ulkoporealtaan hankinta teille ajankohtaista? Niin on monelle muullekin suomalaisperheelle, sillä ulkoporealtaiden suosio on kasvanut viime vuosina. Ulkoporealtaan saa nykyään jo noin 3500 eurolla, joten entistä useimmilla perheillä on mahdollisuus hankkia tällainen kotikylpylä pihalleen. Ulkoporealtaita myyvät lukuisat kaupat, ja erilaisia malleja on joka lähtöön. Ulkoporealtaiden valintaopas on siis paikallaan – ota nämä asiat huomioon valitessasi itsellesi parasta ulkoporeallasta!

Miksi hankkia ulkoporeallas?

Ulkoporeallas sopii saunan korvikkeeksi tai saunakokemuksen täydentäjäksi. Porealtaan käyttö ulkona syksyllä tai talvella mahdollistaa rentoutumisen ympäri vuoden. Lämpimissä poreissa on mukava viettää aikaa rakkaan kanssa, tai vaikka koko perheen voimin. Ulkoporealtaalle on kiva kutsua vaikka koko kaveriporukka, sillä edullisimpiinkin ulkoporealtaisiin mahtuu 4–6 ihmistä, ja isoimpiin lähes 15. Lämpö, poreet ja erilaiset hierontasuuttimet rentouttavat monen mielestä jopa paremmin kuin sauna, ja lisätunnelmaa saa erilaisilla LED-valoilla sekä musiikilla – ellei vain halua tuijotella talvisen pakkastaivaan tähtiä ja linnunrataa kaikessa hiljaisuudessa. 

Etäohjaus on arkipäivää, eli ulkoporealtaan voi napsauttaa lämpiämään jo työpaikalta käsin. Esimerkiksi paljun lämmittäminen ja täyttäminen vaatii tuntien työn, ja käytön jälkeen se on puhdistettava ja tyhjennettävä, joten paljua ei tule käytettyä lainkaan niin paljon kuin helppohoitoista ja etäohjattavaa ulkoporeallasta. Ulkoporealtaan vedenhoito vie vain muutaman minuutin viikossa, ja suursiivousta eli veden vaihtoa tarvitaan kerran tai kaksi vuodessa. Ulkoporealtaat ovat nykyisin niin energiatehokkaita, että normaalin, 1500-litraisen ulkoporealtaan käyttökustannukset ovat keskimäärin vain noin euron päivässä. Laadukkaat ohjainyksiköt, pohjoismaisiin olosuhteisiin suunniteltu eristystekniikka ja muun muassa paksu kansi pitävät sähkönkulutuksen aisoissa pakkasellakin.

Miten valita sopiva ulkoporeallas?

Markkinoilla on jos jonkin näköisiä ulkoporealtaita, kymmeniä erilaisia pohjamalleja ja valtava määrä erilaisia lisävarusteita, joten ei ihme, jos ostoksilla menee sormi suuhun. Edullisimmillaan ulkoporeallas maksaa noin 3500 euroa, kun taas kalleimmillaan sen hinta on yli 30 000 euroa. Miten näin isot hintaerot selittyvät, ja miten valita itselle sopivin ulkoporeallas?

Jo ennen kauppaan lähtöä kannattaa selvittää itselleen, minkä kokoisen ulkoporealtaan tarvitsee, mihin se aiotaan sijoittaa, ja millaisia ominaisuuksia siinä pitää vähintäänkin olla. Jos tulet kylpemään lähinnä yksin tai puolison kanssa, et tarvitse 15-paikkaista ulkoporeallasta, ja toisinpäin: jos ulkoporeallas on mitoitettu neljälle, täytyy suurperheen tai kaveriporukan jakaa kylpemisvuorot keskenään. 

Osa ulkoporealtaista on suunniteltu ulkopäinkin niin kauniiksi, ettei niitä ole pakko upottaa terassiin, vaan ne voidaan jättää näkyville terassin päälle tai keskelle pihaa. Ulkoporeallas voidaan asentaa lähes mille tahansa tasaiselle, kovalle ja routimattomalle alustalle. Allas painaa käyttövalmiina vähintään 1500 kiloa, mikä on otettava huomioon altaan sijoituspaikkaa valitessa. Ulkoporeallas tarvitsee toimiakseen sähköä; joko verkkovirtaa tai (mieluiten) voimavirtaa. Kaikki sähköasennukset on teetettävä sähköasentajalla, johon kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä.

Ulkoporeallasta valitessa kannattaa tiedustella myös altaan takuusta ja siitä, kattaako huoltopalvelu oman asuinpaikkakuntasi. Parhaat ulkoporeallasvalmistajat tarjoavat huolto-, korjaus- ja neuvontapalvelua myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Ulkoporealtaan ominaisuudet kannattaa testata ennen ostopäätöstä

Kun tiedät suurin piirtein, minkä kokoista allasta tarvitset ja mihin se tullaan asentamaan, on aika lähteä ostoksille. Ulkoporealtaita myyvässä kaupassa voi koekylpeä vaikka kaikki altaat, joten vältyt ostamasta sikaa säkissä. Koekylpyyn kannattaa ottaa mukaan koko perhe, jotta saatte testattua, mahtuvatko kaikki mukavasti altaaseen, ja pitävätkö perheenjäsenet altaan hieronta- ynnä muista ominaisuuksista. Vaikka allas olisi mitoitettu viidelle, voi jalkatilaa olla niin vähän, että tosiasiassa kylpyyn mahtuu vain neljä kerrallaan.

Mieti, haluatko uuteen ulkoporealtaaseesi tunnelmavaloja, bluetooth-kaiuttimia, wifi-ohjauksen tai esimerkiksi näyttävän vesiputouksen. Erilaisia värivalovaihtoehtoja ja -ohjelmia saattaa olla parikymmentä yhdessä altaassa, joten valaistusta voi muutella tilanteen mukaan. Nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä enemmän lisäominaisuuksia ja -varusteita, sitä enemmän ulkoporeallas maksaa. Esimerkiksi noin 4500 euron hintaisessa ulkoporealtaassa on paikat kuudelle, valaistut lasinaluset, vesiputous, otsonaattori ja jalkapohjasuuttimet. Noin 15 000 euron hintaiseen ulkoporealtaaseen mahtuu jo 13 henkilöä, ja siinä on todennäköisesti ylivuototekniikka, etäohjaus, vesi- ja ilmasuuttimet sekä bluetooth-kaiuttimet. Kalleimmissa eli yli 30 000 euron hintaisissa ulkoporealtaissa on useampia, siirreltäviä selkäosia uniikkeine hierontasuuttimineen ja LED-valaistus niin altaan sisä- kuin ulkopuolella. Otsonaattori, komposiittirakenne ja muut laadukkaat varusteet ja ominaisuudet tekevät tällaisesta kylpylästä helppohoitoisen ja kestävän. Kalliimmissa ulkoporealtaissa on useamman vuoden takuu.